Pages

14.12.2015

olet saapunut oudompaan ympyrään

Hiljattain on ollut paljon puhetta synestesiasta, eli siitä, että esimerkiksi näkee jotkin numerot tai kirjaimet tietyn värisinä. Esimerkiksi viime kuun Roosalupilla Anja Snellman puhui siitä ja oli puhetta siitä, että se liittyy usein erityisherkkään persoonallisuustyyppiin. Sibeliuksen synestesiasta myös uutisoitiin taannoin, ja eilen luin synestesia-aiheesta vielä Tyyliä metsästämässä -blogista.

Vasta oikeastaan edellämainitun bloggauksen ja sen kommentteja luettuani tajusin, että minullakin on tuollainen tilajatkumo-synestesia. Eli näen kalenterin mielessäni kuvina ja vuodet jopa tietyllä tapaa väreinä.

Esimerkkinä viikkokalenterini:
synestesiaviikko

Viikkoni on ikäänkuin lukujärjestysmäinen nauha, jota pystyy kelailemaan oikealle tai vasemmalle. Viikonloput ovat ikään kuin lihavoidut. Jos minulla on esimerkiksi menoja, nään ne mielessäni noiden viikonpäivien nimien alla.

Kun "loitonnan" tästä näkymästä, tai haluan pohtia vuoden kulkua, näen kuukaudet. Kuukaudet menevät vuoden mukaan alekkain, mutta vuodet vierekkäin, kas näin:

synestesiakuukausi

Eli esimerkiksi kun nyt joulukuussa mietin vaikka vuoden 2016 alkukuukausia, tavallaan "hyppään" takaisin ylös.
Värit sekä viikoissa, että kuukausissa ovat tylsästi vain valkea ja musta, mutta tajusin vasta, että vuodet ne vasta friikit ovatkin:

synestesiavuodet

Käytännöllisesti katsoen samanlainen nauha kuin viikoissakin. Vuosikymmenet ja -sadat ovat tavallaan isompia "etappeja" ja vuodet niiden välillä vähän pienempiä. Eihän tämä nyt kovin friikiltä näytä? No ei, mutta kun näen vuosisadat tiettyinä väreinä. Esimerkiksi 1900-luku on minulle kellastuneen paperin värinen, kun taas 2000-luku on jotain paperinvalkoisen ja krominharmaan väliltä. Muiden vuosisatojen värejä on hankala selittää, mutta sävyt ikään kuin tummenevat, mitä kauemmas historiaan mennään.

Huh. Melkoinen hämmennys tämä. :D En ollut jotenkin osannut edes ajatella, että kaikki eivät vaan näe mielessään mitään kalenterinäkymiä! Olen ajatellut, että ihan normaalia on tämä. Minähän en näe numeroita tai kirjaimia värillisinä, enkä oikeastaan musiikkiakaan (lähinnä musiikista tulee tietynlaisia mielikuvia tai assosiaatioita joista sitten tulee värejä päässäni).

2 kommenttia:

  1. Minulla vuosikalenteri on kehä, oisko spiraali missä vanhemmat vuodet jää alas. Joulukuu on kellotaulun klo 1 ja siitä vastapäivään tuleva tammikuu 2016 on klo 12:sta klo 11:n. Helmikuu klo 11:sta klo 10:n. Ja päivämäärääristä 1.1 on kellotaulussa 11.59. Tämä on minulle itsellenikin uutta kertoa se sanoiksi, vaikka järjestys on aina ollut niin.
    Värit ja maut ovat jo kymmeniävuosia olleet sikin sokin. Aistin värejä happamina ja makeina, raikkaina ja tunkkaisina. Wollmeisen rhaparper on ihanasti hapan ja kutkuttelee kielenalla sylkirauhasia. Hedgehogin banana legs taas on kirpeän raikasta sorbettia, vähän makeaa.
    Onkohan tämä edes mikään erityisherkkyyden piirre, vaiko onko se vaan sitä että on aisteilleen auki?
    M#

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista!

      Tuo, että synestesia vois liittyä erityisherkkyyteen, ei toki tarkoita, että kaikki synesteetikot olisivat erityisherkkiä tai että kaikki erityisherkätkään olisivat synesteetikoita. Mutta ilmeisesti hyvin monella, jolla on erityisherkkä persoonallisuus, on synestesia myös. Ja toki se voi olla hyvinkin juuri sitä, että on aisteilleen (ja kaikelle!) auki. :)

      Poista